Kirje Sara Wacklinilta (blogi 11.4.2021) 

Sain viime viikolla kirjeen Sara Wacklinin talon asukkaalta. Asunto-osakeyhtiöstä, jossa Oulun Palvelusäätiö tarjoaa palveluita asukkaille. Kirje oli kärkevä. Kirjoittaja osasi taitavasti juoksuttaa sanan ruoskaa selässäni. Sivallukset johtuivat Oulun Palvelusäätiön aktivoivien palveluiden lopettamisesta ja henkilöstön irtisanomisista. Puna nousi poskille.

Vastasin kirjoittajalle ja myöhemmin minulle valkeni. Iso osa Palvelusäätiön noin 600 iäkkäästä asukkaasta laittaa mielessään yhtäläisyysmerkit säätiön ja Oulun kaupungin välille. Tilanne ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen. Säätiö tuottaa ikääntyneille tuettuja asumispalveluja 600 asunnon myötä ja tarjoaa tukipalveluita kuten siivousta asukkailleen. Tämän vuoden alkuun saakka tarjosimme myös ennaltaehkäiseviä palveluita. Niitä tilaa Oulun kaupunki, hyvinvointilautakunta.

Viimeksi mainitut ovat kerhoja ja tapaamisia, joissa säätiön ammattilaiset aktivoivat ikääntyneiden muistia ja kädentaitoja. Minusta kaikkein tärkeimpänä estivät myös yksinäisyyttä ja kaikkea siitä aiheutuvia sairauksia. Palvelua ei annettu pelkästään säätiön asukkaille, vaan kaikille ikääntyneille, jotka halusivat osallistua toimintaan. Toiminnan vaikuttavuutta ei voi yliarvioida, vaikka ne on helppo leimata bingokerhoiksi.

Tavoitteena on aktivoinnin avulla mahdollistaa ikääntyneiden asuminen kotonaan tai tuetun asumisen piirissä kodinomaisissa oloissa, vaikkapa Palvelusäätiön vuokra-asunnoissa. Näin voidaan estää luisuminen laitoshoitoon, joka ei ole pelkästään kallista, vaan myös erityisen raskasta ikääntyneille.

Kaksi vuotta sitten kaupunki päätti säästötoimena lopettaa nuo palvelut, jotka olivat suuruudeltaan 1,8 miljoona euroa vuodessa. Summalla oltiin tuotettu ikääntyneille mielen ja kehon aktivointia 25 ammattilaisen toimesta. Kun rahoitus loppui, säätiö joutui käynnistämään yt-menettelyt, irtisanomaan ammattilaisia ja lopettamaan kyseiset palvelut.

Olen edelleen samaa mieltä kuin tuolloin. Päätöksellä saatiin aikaiseksi vain muutaman vuoden säästö. Kuka meistä säästäisi auton huollossa jättämällä öljynvaihdot väliin? Aktivoivien ja osallistavien toimintojen puuttuessa iso osa yli 75- vuotiaista passivoituu. He joutuvat sairaala- ja laitoshoitoon yllättävän nopeasti. Päätöksen hinta huomataan 10 vuoden sisällä, kun yli 75-84 vuotiaiden absoluuttinen määrä kaksinkertaistuu 17 500 henkilöön vuoteen 2030 mennessä.

Joku varmaan ihmettelee, miksi kirje tuli minulle. Olen toiminut Oulun Palvelusäätiön hallituksen puheenjohtajana kohta 10 vuotta ja nähnyt miten tärkeää työtä osaavat ammattilaiset tekevät ja millaisia tuloksia he saavat aikaan

Esteettömyys ja ikääntyminen (blogi 28.3.2021) 

Avun pyytäminen on hankala juttu. Eikä sen pyytäminen helpotu iän myötä.

Sodan jälkeiselle ikäpolvelle se on se hankalin asia. He ovat nyt 75-80 vuotiaita. Itse pitäisi pärjätä eikä olla taakkana täysi-ikäisille lapsille. Ymmärsin asian itsekin vasta, kun veljieni kanssa tyhjensimme vanhempieni taloa vuosi sitten heidän kuoltuaan lyhyin välein. Olisi pitänyt auttaa paljon enemmän.

Talo, huonekalut sekä kaikki muut tavarat olivat päässeet huonoon kuntoon. Oli helppo valehdella itselleen, että asiat ovat kunnossa, kun isä oli aina todennut "ei hätää, kyllä me äidin kanssa pärjätään".

Oulun kaupunki on käynnistänyt Auttava yhteisö -hankkeen. Sen tavoitteena on muuttaa ikääntyneiden ja eläköityneiden toimintaa eteläeurooppalaisemmaksi. Lyhyesti: enemmän halauksia sekä toisesta välittämistä ja auttamista.

Juuri eläköityneet yli 65-vuotiaat harmaat ketut ovat aktiivisia ja energisiä palvelun ostajia ja auttajia. Heidän kohdallaan Auttava yhteisö -hanke onnistuu. Tilanne muuttuu yli 75-vuotiaiden kohdalla, joille avun pyytäminen ja vastaanottaminen vapaaehtoistyönä ei ole helppoa. Auttavan yhteisön vapaaehtoistyön lisäksi kaupungin tulee panostaa resursseina sekä rahaa että henkilöstöä tämän kuntalaisryhmän hyvinvointia edistävään työhön.

Oulussa ikääntyvien yli 65 -vuotiaiden määrä tuplaantuu vuoteen 2040 mennessä. Tämä tulee näkymään Oulussa. Nyt esteettömyyttä ajatelessamme näemme silmissämme pyörätuolia käyttävät liikuntarajoitteiset kanssaihmiset. Lisätkääpä mielikuvaan kolmin-nelinkertainen määrä rollaattoreilla ja muilla apuvälineillä liikkuvia ikääntyneitä avustajineen vuonna 2040.

Esteettömyys tulee priorisoida kaupungin keskustarakentamisen yhdeksi punaiseksi langaksi. Muutoksen asenteissa tulisi olla suuri. Esteettömyys on suunnittelun laatua.

Jättämällä esteettömyys huomioimatta toistamme samaa virhekaavaa kuin käynnissä olevassa kaupungintalon remontissa. Ensimmäisellä kierroksella "säästettiin" jättämällä osa vaurioista korjaamatta kapseloimalla ongelmat. Nyt toisella kierroksella ne joudutaan aukaisemaan ja korjaamaan kalliilla.

Säästetään tekemällä asiat kunnolla eikä sinne päin.

Kirjoitellaan

13.06.2021

Vaalipäivä on tänään. Ehdokkaiden työn tulokset selviävät illalla. Vaalituloskoneet alkavat laukomaan tuloksia iltakahdeksan jälkeen

Oulussa on havaittavissa ensimmäisiä merkkejä ikääntyneiden asumisen segregaatiosta. Segregaatio tarkoittaa kaupungin asuinalueiden väestörakenteen demografista, sosioekonomista tai etnistä eriytymistä. Tätä voidaan estää hyvällä kaupunkisuunnittelulla, ja sitä ohjaa viime kädessä kaupunginvaltuusto.